Lämmönkestävyyden suhteen polypropeeni (PP) päihittää polyeteenin (PE). Tyypillisesti polypropeenin sulamispiste on noin 40–50 % korkeampi kuin polyeteenin -160 asteesta 170 asteeseen -, mikä sallii tuotteiden kestävän steriloinnin yli 100 asteen lämpötiloissa ja pysyä muotoutumattomina 150 asteessa ilman ulkoista voimaa. Jokapäiväisessä elämässä "No. 5" polypropeeniastioita käytetään yleisesti ruoan lämmittämiseen mikroaaltouunissa (joissa lämpötila on yleensä 100–140 astetta), kun taas polyeteeni ei sovellu mikroaaltokäyttöön, -olipa sitten astia tai kalvo,{14}}heikon lämmönkestävyyden vuoksi. Vastaavasti tavallisten pakkauskalvojen osalta polyeteenipussit sopivat parhaiten alle 90 asteen lämpötiloihin, kun taas polypropeenipussit kestävät suhteellisen korkeampia lämpötiloja.
Jäykkyyden ja vetolujuuden osalta polypropeenille on ominaista alhainen tiheys ja polyeteeniin verrattuna erinomaiset mekaaniset ominaisuudet, erityisesti sen poikkeuksellinen jäykkyys. Polypropeeni kilpailee yhä enemmän teknisten muovien (kuten PA ja PC) kanssa, ja sitä käytetään laajalti elektroniikka-, sähkölaite- ja autoteollisuudessa. Lisäksi sen suuri vetolujuus ja erinomainen taivutuskestävyys ovat ansainneet sille lempinimen "taittuvaa -kestävää muovia"; se kestää miljoona taivutusjaksoa ilman jännitysvalkaisua taitteessa. Tämä ominaisuus toimii vihjeenä polypropeenituotteiden tunnistamisessa ja toimii implisiittisenä merkkinä niiden lajittelussa kierrätyksen aikana.
Alhaisen-lämpötilan kestävyyden suhteen polypropeeni on huonompi kuin polyeteeni. Sen iskulujuus 0 asteessa on vain puolet 20 asteen iskunkestävyydestä, kun taas polyeteeni pysyy kimmoisena paljon alemmissa lämpötiloissa; sen haurauslämpötila on yleensä alle -50 astetta ja voi laskea jopa -140 asteeseen suhteellisesta molekyylimassasta riippuen. Siksi, jos tuote on tarkoitettu käytettäväksi alhaisessa lämpötilassa, polyeteeni on suositeltava raaka-aine. Esimerkiksi jäähdytettyjen elintarvikkeiden tarjottimet on tyypillisesti valmistettu polyeteenistä.
Vanhenemiskestävyyden suhteen polypropeeni on huonompi kuin polyeteeni. Vaikka niiden molekyylirakenteet ovat samankaltaisia, polypropeenin metyylisivuketjun läsnäolo tekee siitä alttiimman ultraviolettivalon ja lämmön aiheuttamalle oksidatiiviselle hajoamiselle. Yleinen esimerkki ikääntymiselle alttiista polypropeenituotteista on kudottu pussi; pitkäaikainen altistuminen auringonvalolle saa nämä pussit halkeilemaan helposti. Itse asiassa, vaikka polyeteenillä on parempi vanhenemiskestävyys kuin polypropeenilla, sen suorituskyky ei tässä suhteessa ole erinomainen verrattuna muihin materiaaleihin; kaksoissidosten ja eetterisidosten esiintyminen polyeteenimolekyyleissä johtaa huonoon säänkestävyyteen, mikä tekee sen alttiiksi ikääntymiselle auringon ja sateen vaikutuksesta.
Polypropeenilla on joustavuuden kannalta suuri lujuus, mutta huono joustavuus-tai teknisesti huono iskunkestävyys. Näin ollen sen käyttö poikkeaa polyeteenin sovelluksesta, erityisesti kalvotuotteissa; polypropeenikalvoa käytetään yleisemmin pintapakkauksiin ja painamiseen. Putkien osalta tavallista polypropeenia käytetään harvoin sellaisenaan; sen sijaan vaaditaan ristisilloitettu polypropeeni-, joka tunnetaan yleisesti nimellä PPR-. Koska tavallisella polypropeenilla on huono iskunkestävyys ja se on taipuvainen halkeilemaan, iskunvaimennusaineita on lisättävä käytännön sovelluksiin; lisäaineita käytetään esimerkiksi parantamaan iskunkestävyyttä tuotteissa, kuten autojen puskureissa.